Skip to content

Rau-maja

Monilla yhdistyksillä on haaveena saada oma tila. Raumalla asia ratkesi osittain, kun saatiin reserviläisille tarkoitettu kerhohuone entiseen suojeluskuntataloon Raumanlinnaan. Reservialiupseeritoimintaan liittyy kuitenkin paljon ulkona oloa. Niinpä heräsikin ajatus omasta majasta jossain luonnon keskellä.

Rauman reservialiupseerit kuitenkin toteuttivat suuren haaveensa. Löytyi niin varoja hankkia ne tarvikkeet, jotka oli pakko ostaa, kuin myös taitavia tekijöitä talkoo töihin. Ensimmäisen avun antoivat Eeva ja Kauko Suominen. He lahjoittivat v. 1987 tarkoitukseen sopivan n. 3 000m2 tontin Lamminkulmalta Kollan kylässä omistamaltaan Kuusela-nimiseltä tilalta. Tontista muodostui 3 500 m2 suuruinen, nyt piti vielä saada rakennus. Raimo Kivilähde teki piirustukset, joilla voitiin hakea rakennuslupaa 50m2 mökille. Luonnollisesti rakennukseen tuli sauna pukuhuoneineen ja kunnollinen tupa takkoineen. Ulko-oven edessä on pieni terassi. Majan rakentaminen aloitettiin vuonna 1988 aikana panemalla peruspaalut paikoilleen. Rakennuslupa myönnettiin 23.3.1989 ja rungon pystytystalkoot pidettiin syyskuun alussa samana vuonna. Varsinaisena ”rakennuspäällikkönä” toimi Kauko Suominen. Hänen talkoopanoksensa yhdessä isänsä Jaakko Suomisen kanssa oli todella mittava. Pihalle majan viereen tehtiin lampi. Kyseiseltä paikalta oli aikoinaan haettu soraa, joten jonkinlainen kuoppa oli valmiina. Kun alueella oli hyvä lähde, katsottiin, että vettä saadaan lampeen uimiseen riittävä määrä. Majan vihkiäiset pidettiin syksyllä 1992 ja tilaisuuteen saapui 60 henkeä. Nimeksi valittiin yksinkertainen ja hyvin tarkoitustaan kuvaava RAU-maja.

Rau-maja on kaikkien Rauman Seudun Reserviläisten varattavissa omaan käyttöön, pientä korvausta vastaan (korvaus kattaa mm. sähköt, polttopuut), juoksevaa vettä ei mökille tule, joten juomavesi tarvitsee tuoda mukana. Myös muut voivat kysellä vapaita aikoja, mutta ensisijaisesti varaukset jäsenistölle. Pihalla on tila vaikka vähän isommallekin teltalle.

Mökkiä on käytetty kokouspaikkana, sauna-iltojen viettopaikkana ja pidennettyjä viikonloppuja oltu viettämässä luonnon ja hiljaisuuden keskellä mökkeillen (kuitenkin lähellä kaupunkia). Myös monet aatteelliset tilaisuudet ovat löytäneet paikkansa majalla. Uusimpina kävijöinä mökillä ovat olleet Raumalla järjestettävien Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kurssien kurssilaiset.

Rau-majan varauskalenteri  

Rau-majaa voi tiedustella

sähköpostilla raumaja92@gmail.com tai WhatsApp Mona Nordberg 0400 941 959.

Lisää kuvia tämän linkin kautta.

Ilmakuva Rau-majalta 2018